KÄÄNNEKOHTIA

10 uutta käskyä - lyhyt syntyhistoria


TV1 esittää ma 28.12. alkaen 10-osaisen tv-sarjan 10 uutta käskyä.
Idea sarjasta ponnahti esiin noin 3 vuotta sitten. Istuin kahvilassa Torontossa ja näin viereisessä pöydässä jonkun lukevan sanomalehteä, jonka otsikossa kysyttiin jotain 10 käskystä. Tuli mieleen: jos 10 käskyä syntyisivät nyt, mitkä ne olisivat?



Kirjoitin nopeasti lyhyen konseptikuvauksen, jossa oli otsikko "Next 10 Commandments" ja pari sivua erilaisia teemoja, joiden ympärille 10 uutta käskyä voisivat rakentua. Työ, vauraus, ympäristö, perhe, teknologia jne. Esittelin konseptin ensin Kanadan CBC:lle. Siellä pidettiin idean yksinkertaisuudesta ja ajankohtaisuudesta. Sekavalta tuntuvassa maailmassa ihmiset voisivat kaivata tällaisia käskyn muotoon puristettuja teesejä?

Palasin Suomeen ja menin samoin tein esittelemään saman konseptikuvauksen Ylen Ari Ylä-Anttilalle. Ari innostui ideasta samoista syistä kuin CBC. Tämän jälkeen otettiin ensimmäin askel ideasta tekemiseen. Tapasimme Arin kanssa muutamaan otteeseen seuraavan vuoden aikana. Konsepti alkoi kehittyä. Alunperin studioon suunniteltu keskustelu siirtyi ulos, nuotion äärelle. Olin aiemmin tuottanut sarjan Osittain julkista, jossa yksi jakso kuvattiin pääosin  nuotion äärellä ja se toimi kuvallisesti hienosti. Nuotio näytti vaikuttavan myös jollain maagisella tavalla keskustelijoiden keskittymiseen. He lakkasivat keskittymästä, jolloin keskustelu alkoi vaikuttaa enemmän juttelulta.

Sama nuotiokeskustelun konsepti toteutettiin vielä tämän jälkeen erään suuren yrityksen strategiaviestinnän näyttämönä. Nuotion ääressä juttelua on käytetty kaikissa westerneissä viimeisen 60 vuoden ajan ja sitä ennen 10 000 vuotta ihmisten kesken. Jotain siinä on.



Arin jälkeen työhön tulivat mukaan Ylen puolelta Leena Tomminen ja Helena Kokko. Helena on erittäin kokenut, klassisen tv-ilmaisun taitava monikameraohjaaja. Leena on erittäin kokenut tuottaja. Näiden kokeneiden daamien seurassa oli turvallista jännittää.

Sarjan suunnittelu eteni. Etsimme kuvauspaikkoja ja päädyimme Vanajanlinnan Metsänvartijantilalle. Teimme pitkän nimilistan potentiaalisista keskustelijoista, eli uusien käskyjen synnyttäjistä. Lopulliseen kaartiin päätyi 7 sellaista henkilöä, jotka olivat ensimmäisellä listalla. Kaikkiaan keskustelijoita tuli mukaan yhdeksän. Piti tulla 10, mutta sen kymmenennen kohdalla oli koko ajan pientä tukkoisuutta, jolloin päätimme että tässä on mukana sitten 9 keskustelijaa. Katsoja olkoon se kymmenes. Ennen kuvauksia kävin vielä kerran konseptin ja teemat läpi Suomen parhaan draamakäsikirjoittajan Paavo Westerbergin kanssa. Paavo auttoi kiteyttämään ajatukset ajatusten taustalla minulle itselleni. 10 uutta käskyä tehtäisiin ilman juontajaa, jolloin olisi hyvä, että kuvan ulkopuolisena keskustelun ohjaajana minulla itselläni olisi joku käsitys siitä mihin teemat mahdollisesti liittyvät. Kuvausten aikana Leena, Helena ja Insanon Julia Palmiola auttoivat kyllä upeasti pitämään ajatukset kasassa.

Kuvasimme sarjan kolmen vuorokauden aikana toukokuussa 2009. Optiparin Tuukka Temonen leikkasi sarjasta tämän jälkeen oman versionsa. Tuukka ei ollut kuvauksissa lainkaan mukana ja oli hyvin vähän briiffattuna ohjelman sisään. Tällainen järjestely on tv-tuotannoissa hyvin poikkeuksellinen. Eli toinen ohjaaja leikkaa toisen ohjaajan materiaalin. Kokeilu toimi. Saimme Tuukalta takaisin itsemmekin yllätävän rungon.

Helena Kokon johdolla siirryttiin seuraavaan leikkausvaiheeseen. Etsittiin lopullista rytmiä ja tiivistämistä. Haettiin taukoja keskusteluun. Työstimme ohjelman tunnusta Optiparin kanssa ja samaan aikaan musiikkia Slowhillin kanssa. Ja hämmästyttävän nopeasti molemmissa päästiin maaliin. Yksinkertaisuus tuntui toimivan taas.

Ja pian nähdään miten se toimii tärkeimmässä hetkessä. Sen kymmenennen keskustelijan eli katsojan kanssa.

Vasemmalta: papit Leena Huovinen, Hilkka Olkinuora ja Terho Pursiainen, kirurgi Christer Lybäck, toimitusjohtaja Laura Lares, jääkiekkoilija Jarkko Ruutu, päätoimittaja Veera Luoma-aho, kirjailija Juha Itkonen ja valtiosihteeri Raimo Sailas.